Westermarck-seuran Sosiologipäivät ovat yksi tärkeimmistä yhteiskuntatieteellisistä konferensseista Suomessa ja ehdottomasti merkittävin vuotuinen, kotimainen konferenssi sosiologian tieteenalalla. Tapahtumaan osallistuu vuosittain viitisensataa sosiaali- ja ihmistieteiden tutkijaa ja opiskelijaa.
Sosiologipäivien merkitys tieteenalalle on moninainen. Päivien työryhmissä tutkijoilla on mahdollisuus esitellä omia tutkimuksiaan ja saada niistä palautetta. Sosiologipäivillä alalla työskentelevillä on mahdollisuus saada läpileikkaus siitä, mitä tieteenalalla kotimaassa tapahtuu. Päivien yleisluennot ja -keskustelut valistavat ajankohtaisista kysymyksistä. Nuorille tutkijoille sosiologipäiviin osallistuminen on matalan kynnyksen konferenssiosallistumista, joka valmentaa kansainvälisiin konferensseihin. Sosiologipäivät järjestetään tavallisesti maaliskuussa.
Sosiologipäivät on perinteinen suomalaisten sosiologien tapaamispaikka. Kuten oheisesta kuviosta ja listasta selviää järjestyspaikka on perinteisesti kiertänyt suomalaisten yliopistokaupunkien välillä. Kierto ei ole kuitenkaan täydellistä. Esimerkiksi vuonna 1969 konferenssi järjestettiin Vaasassa ”missä punaiset liput nostettiin esiin ensimmäistä kertaa” (Toivonen 1969, 37) ja vuonna 1988 laivaseminaarina Sally Albatrossilla.
Vuosi ja järjestyspaikka
1968…Tampere
1969…Vaasa
1970…Tampere
1971…Tampere
1972…Turku
1973…Helsinki
1974…Jyväskylä
1975…Joensuu
1976…Tampere
1977…Turku
1978…Helsinki
1979…Jyväskylä
1980…Tampere
1981…Tampere
1982…Turku
1984…Joensuu
1986…Tampere
1987…Jyväskylä
1988…Sally Albatross (laivaseminaari) sekä varjososiologipäivät, Helsinki
1989…Oulu
1990…Tampere
1991…Helsinki
1992…Jyväskylä
1993…Joensuu
1994…Turku
1995…Oulu
1996…Tampere
1997…Helsinki
1998…Jyväskylä
1999…Joensuu
2000…Turku
2001…Rovaniemi
2002…Tampere
2003…Helsinki
2004…Jyväskylä
2005…Joensuu
2006…Tampere
2007…Turku
2008…Rovaniemi
2009…Helsinki
2010…Jyväskylä
2011…Tampere
2012…Kuopio
2013…Turku
2014…Rovaniemi
2015…Helsinki
2016…Jyväskylä
2017…Tampere
2018…Joensuu